Peliruukku

Online

Striimiputki ONLINE!

twitch.tv/peliruukku

Detroit: Become Human

Omikron: The Nomad Soul, Fahrenheit, Heavy Rain ja Beyond: Two Souls -pelien kehittäjä Quantic Dream on palannut uuden tulevaisuuteen sijoittuvan pelin kanssa. Detroit: Become Human käsittelee tulevaisuutta, jossa androidit ovat apuna ihmisen jokapäiväisessä elämässä, mutta mitä siitä seuraa, jos androidit alkaisivat ajattelemaan itse? Onko peli taattua Quantic Dream laatua vai onko kyseessä kiinnostavalla idealla varustettu peli, mutta huonosti toteutettuna?

Tulevaisuuden Detroit

Tarinasta en aio puhua paljoa, pelin luonteen takia, mutta sen verran voin paljastaa, että tarina sijoittuu vuoden 2038 Detroitiin ja seuraa kolmen androidin tarinaa, jossa he alkavat ajattelemaan itse. Pelin hahmot ovat Kara, Connor ja Markus. Markuksen tarina on selvästi huonoin näistä kolmesta ja se seuraa hyvin tavanomaista ja tylsää reittiä. Karan tarina on suhteellisen kiinnostava, mutta se ei ole hirveästi vastavaikutuksessa muiden hahmojen tarinaan. Connorin tarina on kaikista mielenkiintoisin ja tämä saattaa johtua siitä, että Connor on etsivä, joka yrittää saada poikkeavia eli itseajattelevia androideja kiinni. Connorin tarina perustuu hyvin pitkälti tutkimiseen ja tiedon keräämiseen, joten tarinasta saa eniten selville Connorin kautta. Kokonaisuutena tarina oli alussa todella kiinnostava ja tempaisi hyvin mukaan, mutta loppua kohden tarina alkoi laantumaan turhien kohtausten ja ennalta arvattavien paljastusten takia. Tarinan kulkuun voi myös vaikuttaa itse lukemattomien valintojen kautta samaan tapaan kuin Heavy Rainissa ja tämän takia peliä voi ja kannattaa pelata useampaan kertaan läpi. Loppujakin on monia, mutta valitettavasti kaikki saamani loput olivat pettymyksiä ja pelasin pelin kaksi kertaa läpi ja palasin viimeiseen kohtaukseen nähdäkseni useita eri loppuja. Tämä oli kuitenkin odotettavissa, sillä olen huomannut, että Quantic Dream osaa tehdä tarinoita peleihin, mutta ei osaa lopettaa niitä. Olen pelannut kaikki Quantic Dreamin pelit läpi ja ainoa poikkeus on Heavy Rain. Omikron: The Nomad Soul on tyyliltään erilainen peli, joten sitä en vertaa tähän. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun kokonainen tarina, joka on tässä tapauksessa Markuksen tarina, olisi ollut hyvin tylsän tuntuinen. Onneksi Connorin tarina jaksoi kuitenkin pitää mielenkiintoa yllä.

Missä lentävät autot?

Peli toimii hyvin samantapaisesti kuin Heavy Rain. Peli on hyvin cinemaattinen, minimaalisella pelattavuudella. Ohjatessa hahmoa voit kulkea hänellä ja olla vuorovaikutuksessa esineiden kanssa oikean tatin avulla. Joskus sinun täytyy räpyttää tai pitää jotain nappia pohjassa. Toimintakohtauksissa eteen tulee lukuisia Quick Time Eventtejä, joissa sinun pitää painaa nappia aikarajan sisällä. Myös keskutelukohtauksissa sinun pitää painaa nappia aikarajan sisällä tai hahmosi ei sano mitään. Connorin ollessa hieman kehittyneempi androidi, hän voi johtolankojen avulla luoda uudelleen tapahtumia ja tarkastella, mitä on käynyt. Tämä on hyvin tehty, mutta olisin toivonut tältä hieman enemmän vaihtelevuutta ja johtolangat löytyvät aina samalta paikalta ja olisin toivonut, että aluetta olisi pitänyt tutkia tarkemmin saadakseen kohtauksen tehtyä. Olisin myös toivonut enemmän kunnollista etsivätyötä ja pulmien ratkaisemista. Connorin pelattavuus on hieman erilainen, mutta olisin toivonut joko Karalta tai Markukselta vielä jotain pientä muutosta pelattavuuteen. Peli on hyvin hidastempoinen ja peli on tältä osin onnistuneesti tehty. Pelin alueet ovat tavallisia, mutta samalla kiinnostavia, joten alueita haluaa tutkia tarkemminkin. Pelistä löytää erilaisia lehtiä, joista voi lukea erilaisia uutisia. Peli onnistui tekemään todella mielenkiintoisia uutisia, sillä luin niistä suurimman osan. Uutiset eivät ole kuin parin sivun mittaisia, joten mitään romaania ei tarvitse lukea. Maailma on myös tehty mielestäni hyvin, koska kehittäjät olisivat voineet tehdä pelin maailmasta Blade Runner -tyylisen, mutta päättivät pitää maailman hyvin tavallisena, johon on lisätty erilaisia futuristisia elementtejä. Vaikka pidin tästä, haluaisin silti nähdä tämäntyyppisen pelin Blade Runner -tyylisessä maailmassa.

Ajattelen, siis olen

Kontrollit toimivat hyvin, sillä ne ovat suhteellisen yksinkertaiset. Ainoa ongelma tulee siitä, että kameraa ohjataan ja esineitä tutkitaan oikealla tatilla, joten kameraa kääntäessä voi vahingossa tutkia jotain esinettä. Tämä ei kuitenkaan ollut itselläni toistuva ongelma, vaan tämä tapahtui vain muutamaan otteeseen. Päävalikkoon kannattaa myös palata aina silloin tällöin. En voi kertoa tähän syytä, mutta näin kannattaa kuitenkin tehdä. Hahmot ovat suhteellisen mielenkiintoisia, mutta pelistä löytyy myös muutama täysin turha hahmo, jotka kaikki ovat Markuksen tarinassa. Karan ja Connorin hahmonrakennus on hyvin tehty, mutta Markuksen hahmonrakennus on kömpelösti tehty, eikä hahmon kohtalosta tai tarinasta halua hirveästi välittää. Kaksi kolmesta on kuitenkin hyvä tulos. Peli on myös tekstitetty suomeksi ja siinä on tehty todella hyvää työtä, joten huono englannin taito ei ole esteenä.

Peli näyttää todella kauniilta ja se tulee heti pelin käynnistyksessä selville. Peli on selvästi yksi kauneimmista PS4-peleistä. Tämä ei ole Quantic Dreamin kanssa mikään yllätys, koska samoin kävi aikoinaan Heavy Rainin kanssa. Maailma näyttää yksityiskohtaiselta ja jokaisen nurkan haluaa tutkia. Peli pyörii myös sulavasti ilman suurempia takkuiluja. Musiikki on myös tehty hyvin ja sopii hyvin pelin tilanteisiin. Musiikki sulautuu hyvin peliin ja tästä syystä jouduin kuuntelemaan pelin soundtrackin jälkikäteen. Tämä ei tietenkään ole huono asia vaan osoittaa, että musiikki on yksi osa kokonaisuutta.

Yhteenveto

Detroit: Become Human on hyvin kiinnostava tarina hetkestä jolloin androidit alkavat ajattelemaan. Tarina alkaa todella mielenkiintoisesti, mutta laantuu loppua kohden rajusti ennalta arvattavien paljastusten ja tylsän lopputuloksen takia. Tämä johtuu hyvin pitkälti Markuksen tarinasta, sillä tuntuu, että Markuksesta olisi tehty pelin isoin vaikuttaja pelin tarinaan. Tämä on huono asia kahdesta syystä. Markuksen tarina on kaikista huonoin ja Markus hahmona on huonosti rakennettu. Pelin tarinan jaksaa kuitenkin pelata loppuun asti, vaikka vain nähdäkseen Karan ja Connorin puolen tarinasta. Pelattavuus on kuitenkin hyvin tehty ja Connorin puoli on kaikista monipuolisin. Tutkiminen ja kerättävät lehdet antavat pelille myös mielenkiintoa. Useat loput ja reitit antavat pelille myös paljon uudelleenpeluuarvoa. Hahmot ovat myös mielenkiintoisia, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Peli näyttää kauniilta ja pyörii hyvin. Musiikki on myös onnistuneesti tehty ja sopii hyvin pelin tunnelmaan. Harmillisesti pelin suurin ongelma on tarina ja se on vielä tärkeimmässä osassa. Onneksi pelissä on kolme eri tarinaa, joten yksi ei pakosti pilaa koko peliä. Valitettavasti huonoin tarina on todella suuressa osassa, mutta Connorin hyvä tarina ja Karan kohtalaisen hyvä tarina auttoi minua pelaamaan pelin loppuun asti, sillä ilman niitä pelaaminen olisi ollut suhteellisen tylsää. Suosittelenkin peliä niille, jotka haluavat peliltä hyvää tarinaa, mutta ovat valmiina siihen, että yksi kolmasosa siitä on huonoa. Mitään mullistavaa peliltä on turha odottaa tarinan kannalta ja peli on valitettavasti yksi Quantic Dreamin heikoimmista peleistä, joka ei tarkoita, että se olisi huono, mutta ei niin ihmeellinen kuin Fahrenheit tai Heavy Rain.

Kiitos Sonylle ja Republic of Communicationsille pelin arviokappaleesta.