Peliruukku

Online

Striimiputki ONLINE!

twitch.tv/peliruukku

The Elder Scrolls V: Skyrim

Alunperin vuonna 2011 julkaistu ja vuosien saatossa lukemattomien porttausten saama Skyrim on saapunut Nintendo Switchille. Skyrimiä voi täten vihdoin pelata missä vain. Onko itse peli kuitenkin saatu vihdoinkin toimimaan lukuisten bugien ja idioottimaisen teköälyn kanssa vai onko uljas seikkailu vain vuorien ylittämistä hevosella ja maan sisällä etenemistä?

Kohti uusia seikkailuja

Peli alkaa kun sinä olet matkalla teloitettavaksi. Sinulta kysytään nimeäsi ja tämän jälkeen pääset luomaan oman hahmosi. Saat valita monesta vaihtoehdosta, kuten esimerkiksi ihmisestä, haltijasta ja khajiitista, jonka jälkeen pääset muokkaamaan hahmon ulkonäköä. Jokaisella hahmolla on omia hyötyjä, kuten mana regeneroituu nopeammin. Kun hahmon luonti on valmis. käy ilmi ettei nimeäsi ole teloitettavien listassa. Tämä ei kuitenkaan lohduta sillä joudut joka tapauksessa teloitettavaksi. Viime hetkellä paikkaan kuitenkin hyökkää lohikäärme, jonka myötä pääset pakoon. Tarinan edetessä ilmenee, että oletkin Dragonborn, ja pystyt saamaan lohikäärmeiden avulla erilaisia voimia. Lähdetkin samantien seikkailulle kehittämään uusia taitojasi ja tapaat matkalla monenkaltaisia hahmoja ja vihollisia. Tarina on alussa suhteellisen hauskaa seurattavaa, mutta mielenkiinto tarinaa kohtaan laskee roimasti pelin edetessä.

Peli toimii hyvin samantapaisesti kuin aikaisemmatkin The Elder Scrolls -pelit. Matkustat paikasta toiseen suorittaen tehtäviä ja kehittäen taitojasi. Taitoja on yhteensä 18 erilaista ja ne kehittyvät samalla kun teet niitä. Esimerkiksi kun hiiviskelet, hiiviskely taitosi kehittyy ja kun käytät jousipyssyä, jousiammunta taitosi kehittyy. Nouset myös leveleitä, kun kehität taitojasi tarpeeksi ja tällöin voit valita haluatko nostaa manaa, helaa tai staminaasi. Voit myös käyttää yhden pisteen kehittääksesi jotain taitoasi enemmän ja saaden täten erilaisia hyötyjä, kuten teet 20-prosenttia enemmän vahinkoa yhden käden aseilla. Pelistä löytyy paljon tekemistä ja saat sivutehtäviä eri paikoista. Tämän takia kannattaa jutella mahdollisimman monelle henkilölle. Kaupungeista voi ostella ja myydä tavaroita tai valmistaa erilaisia varusteita ja aseita. Päätehtävät ovat selvästi pelin heikointa antia, sillä tarina alkaa pikkuhiljaa menettämään otettaan. Tämän jälkeen tarinaa ei jaksa kunnolla enää seurata ja harhaantuu helposti suorittamaan erilaisia sivutehtäviä ja tutkimaan maailmaa, mikä ei ole huono asia, sillä sivutehtäviä on paljon ja maailma on suhteellisen iso. Maailmalla seikkaillessa voi nähdä erilaisia hirviöitä ja varsinkin ensimmäisen lohikäärmeen kohtaaminen tarinan ulkopuolella oli intensiivinen kokemus. Ainakin aluksi. Kun lohikäärme kaatuu helposti vaikeammalla vaikeustasolla, se huonontaa kokemusta roimasti ja seuraavia taisteluita ei odota enää yhtä innokkaasti. Lohikäärmeen kanssa taistelu pitäisi olla todella vaikeaa ja siihen ei pitäisi pystyä alhaisemmalla levelillä, ainakaan tarinan ulkopuolella. Muuten taisteleminen on hyvin yksinkertaista riippuen aseista, joita käytät. Voit valita esineen kumpaankin käteen ja yhdistellä yhden käden aseiden tai taikojen yhdistelmiä. Voit myös asettaa esineitä lempitavaravalikkoon, jonka avulla voit nopeasti valita aseita tai esineitä. Tämä lempitavaroidenvalikko on hyvä idea, sillä joka kerta ei tarvitse mennä etsimään yhtä esinettä lukuisten esineiden seasta. Olisin kuitenkin halunnut vielä yhden ylimääräisen esiasetuksen aseille, jonka avulla voisi nopeasti vaihtaa esimerkiksi kilven ja miekan esiasetuksesta jousipyssyyn, sillä lempitavaravalikko alkaa täyttymään todella nopeasti. Tämä oli kuitenkin siedettävissä, eikä aiheuttanut suurempia ongelmia, mutta toivoin vain koko pelin ajan että sellainen mahdollisuus olisi ollut. Löydettävien paikkojen välillä voi myös pikamatkustaa, mikä on mukavaa ja se on ollut normaalia avoimen maailman peleissä jo pidemmän aikaa.

Miekkaa huitomalla ja viiniä juomalla

Kontrollit toimivat pelissä hyvin ja onneksi kontrollit ovat muokattavissa, sillä vaihdoin heti parin komennon nappeja keskenään. Peli tukee myös liikeohjausta taisteluissa. Voit iskeä miekalla heiluttamalla Joy-Con ohjausta tai nostaa tai tönäistä kilvellä tai jousipyssyllä. Jousipyssyllä voi myös tähdätä liikeohjauksen avulla. Taikoja ei voi käyttää liikeohjauksen avulla. Liikeohjauksen kanssa on mukava leikkiä hetken aikaa, mutta se ei toimi hirveän hyvin. Sain kilven nostamisen toimimaan suurimman osan ajasta, mutta en saanut hallittua miekalla lyöntiä. Miekalla lyöminen Joy-Con ohjainta heiluttamalla toimii hyvin, mutta en päässyt ymmärrykseen milloin hahmo tekee tavallisen lyönnin ja milloin vahvan lyönnin. Jousipyssyllä tähtääminen on myös hyvin tervaista, mutta käytin sitä loppuun asti sillä se oli kuitenkin tarkempaa ja nopeampaa kuin tatilla tähtääminen. Liikeohjausta lukuun ottamatta kontrollit toimivat niin kuin pitääkin. Peliä on myös mukava pelata, jokaisella ohjaustyylillä ja kannettavassa muodossa peliä voi pelata hyvin. Peli tukee myös amiiboja, joiden avulla voi saada erilaisia tavaroita. Peli sisältää myös kaikki lisäosat, joita on vuosien varrella tullut. Pelistä löytyy myös eri vaikeustasoja, mutta mielestäni pelin pitäisi palkita pelaajaa varsinkin tämän tapaisessa pelissä, mikäli pelaat vaikeammalla vaikeustasolla. Esimerkiksi että taitosi kehittyisivät nopeammin vaikeammalla vaikeustasolla. Tällaista ei kuitenkaan ole, mikä on harmi.

Peli näyttää saman näköiseltä kuin ennenkin eli hyvin rosoiselta ja karhealta. Tämä on kuitenkin oletettavaa, sillä kyseessä on kuusi vuotta vanha peli ja maailma on hyvin iso, joten jostain täytyi karsia. Peliä on kuitenkin paranneltu ennenkin ja tämän takia peli näyttää paremmalta kuin kuusi vuotta sitten. Musiikki on hyvin mukavan kuuloista, vaikka ei olekaan mitään ihmeellistä. Äänimaailma on myös mukavan kuuloista. Hahmot eivät ole pelissä kovinkaan muistettavia, mutta tämä voi johtua myös pelin suuruudesta, sillä hahmoja ei ehditä kehittää hirveästi.

Yli vuorien käy matka tää

Mitä uutta Switch-versio tuo pelille? Liikeohjauksen, kannettavuuden, amiibo tuen ja mikä parasta, peli toimii. Peli on varmasti toiminut jo pidemmän aikaa huonommin tai paremmin, mutta pelasin itse aikoinaan pelin PS3-versiota, muutama vuosi sitten ja peli oli silloin pelaamiskelvoton. Olin jatkuvasti maan alla ja seinien sisällä ja tämän takia jätin pelin pelaamatta. Nyt voin vihdoin pelata pelin läpi pelkäämättä maan läpi putoamista. Kaikkia bugeja ei ole kuitenkaan korjattu, sillä jouduin lataamaan tallenuksestani, kun noustessani hevosen selkään olin pari metriä sen yläpuolella ja en päässyt enää takaisin. Tämä tapahtui kuitenkin vain kerran, joten isompaa harmia ei syntynyt. Pieniä bugeja löytyy jatkuvasti, mutta ne eivät onneksi aiheuta kovin usein ongelmia ja joissain tapauksissa ne auttaa pääsemään vuoria ylös hevosella. Tuntuu väärältä ajatella tätä millään tavalla hyvänä puolena, mutta Bethesda on tunnettu rikkinäisistä peleistä. Parasta on myös, että kun vihdoinkin pääsen pelaamaan peliä, huomaan, ettei sen tarina ole mistään kotoisin. Onneksi pelistä voi löytää tai saada amiibojen avulla Linkin varusteet.

Yhteenveto

The Elder Scrolls V: Skyrim ei ole suoranaisesti huono peli, ainakaan enää kuuden vuoden bugien korjailun myötä, mutta tarina tuntui yllättävän tylsältä ja peli ei pystynyt tarjota muuta kuin lukuisia sivutehtäviä ja ison maailman tutkimista, mikä käy nopeasti tylsäksi tylsän päätarinan takia. Sivutehtäviä olisi ollut mukava suorittaa päätarinan ohessa, mutta tarina huonontuu siihen pisteeseen asti kunnes siitä ei ole enää hauska tietää lisää. Hahmon kehittäminen on kuitenkin hyvin tehty ja lohikäärmeen kohtaaminen ensimmäistä kertaa oli hyvin intensiivistä. Huomasin kuitenkin lohikäärmeiden olevan helppoja vihollisia ja samalla jättiläinen tappoi minut yhdestä iskusta. Valikko on hyvin tehty ja kontrollit toimivat hyvin. Kontrollien muokattavuus on myös iso plussa. Liikeohjauksen kanssa on hauska pelleillä hetki, mutta ne eivät toimi niin hyvin kuin voisi toivoa. Peli näyttää mukavalta ottaen huomioon pelin olevan kuusi vuotta vanha ja musiikki ja äänimaailma on mukavan kuuloisia vaikkei olekaan mitään ihmeellistä. Se että peliä on saatu korjattua kuudessa vuodessa tarpeeksi, että se olisi pelaamiskelvollinen ei saisi olla hyvä puoli pelissä, mutta tässä tapauksessa se on. Peli on ollut aikoinaan niin rikki, ettei sitä ole pystynyt pelata ja tämä ei valitettavasti ole ainoa peli, joka kuuluu tähän kategoriaan Bethesdan pelikirjastossa. Tästä on muodostunut enemmän tapa kuin vahinko. Pelistä löytyy toki bugeja, mutta ne eivät tee pelistä enää pelaamiskelvotonta ja niihin tottuu hyvin nopeasti. Pelillä on todella iso pelaajakunta ja monet pelaajat ovat nauttineet pelistä, mikä on vain hyvä asia. Itse en näe pelissä hirveästi nauttittavaa, mutta itselleni musiikki ja tarina ovat suurimmassa osassa peliä kuin peliä ja Skyrim ei loista kummassakaan näistä. Jos kuitenkin pidät Skyrimistä ja olet halunnut pelata sitä missä vain on tässä oikea peli sinulle. Mikäli olet ohittanut Skyrimin pelaamisen kokonaan kannattaa pohtia haluatko peliltä paljon päätöntä tekemistä vai hyvää tarinaa. Tekemistä toivoessa peli kannattaa ostaa, kun taas hyvää tarinaa odottaessa kannattaa jättää ostamatta. Linkin varusteet pitivät onneksi mielenkiintoa yllä tarpeeksi kauan.

Kiitos Nintendolle ja Bergsalalle pelin arviokappaleesta.