Peliruukku

Online

Striimiputki ONLINE!

twitch.tv/peliruukku

Yo-kai Watch 2: Bony Spirits

Söpöt ja kiltit, kun taas toisinaan ällöttävät ja ilkeät haamut ovat vallanneet 3DS:n toistamiseen. Vuosi on kulunut siitä, kun ensimmäinen osa julkaistiin Euroopassa ja jatko-osa tuo monia uusia Yo-kai-kummajaisia kaapattavaksi. Pelistä löytyy myös kaksi eri versiota, Bony Spirits ja Fleshy Souls, joissa molemmissa on omia uniikkeja Yo-kaita. Onko pelillä kuitenkin vielä jotain uutta tarjottavaa vai muistuttaako peli edeltäjäänsä liian paljon, tarjoten vain uuden tarinan?

Tavallinen päivä tavallisessa kaupungissa

Yhtenä yönä nukkuessasi, ikkunasi taakse ilmestyy kaksi Yo-kaita.Yo-kait näyttävät suunnittelevan jotain ilkeää, mutta katoavatkin pian. Heräät aamulla ja lähdet perheesi kanssa ostoksille. Päivän edetessä pyydystätkin jo ötököitä pensaista ja puista ystäviesi kanssa. Pieni kauppa pyydystää mielenkiintosi ja löydätkin sieltä hyvin hienon näköisen kellon. Käytät myös viimeiset rahasi ulkona sijaitsevaan kolikkoautomaattiin, josta saat kiven näköisen pallon. Pallo näyttää kuitenkin avautuvan ja sen sisältä ilmestyy haamu nimeltä Whisper. Whisper alkaa selittämään, että kello minkä ostit on oikeasti Yo-kai Watch, joka auttaa näkemään erinäköisiä Yo-kaita. Tämä kaikki vaikuttaa hyvin tutulta ja kuin salama kirkkaalta taivaalta muistosi palautuvat ja mietit miksi olit alunperin kadottanut Yo-kai Watchin ja muistosi. Sille ei ole kuitenkaan aikaa vaan lähdet etsimään Yo-kai ystävääsi Jibanyan ja selvittämään muita Yo-kai mysteerejä. Tarina on viihdyttävä, vaikka ei olekaan mitään erikoista. Tarina ei kuitenkaan tempaise mukaan edellisen osan tavoin. Peli seuraa yhtä laajempaa tarinaa, mutta eri luvuissa edetään yleisesti pienemmän tarinan kautta, joka ratkeaa aina luvun lopussa.

Voit vaeltaa kaupungilla ja etsiä uusia Yo-kaita tai suorittaa erinäköisiä sivutehtäviä, päätarina-tehtävien lomassa. Yo-kait voivat piileskellä monissa paikoissa, kuten puskissa, puissa, limuautomaattien alla tai aivan nenäsi alla. Niiden löytämiseen tarvitset Yo-kai Watchia ja sen avulla näet piilotetut kummajaiset. Alussa löydät vain heikkoja Yo-kaita, mutta pelin edetessä voit kehittää Yo-kai Watchia ja täten löydät entistä voimakkaampia Yo-kaita. Sivutehtäviä on kahdenlaisia. Jotkut esittävät erilaisia pyyntöjä, kun taas toiset haluavat palveluksia. Pyynnöt ovat tehtäviä, joita voit suorittaa vain kerran, kun taas palveluksia voit suorittaa niin monta kertaa kuin haluat. Voit myös matkustaa junan avulla uusiin paikkoihin ja pelistä löytyy uusia aktiviteetteja ensimmäiseen osaan verrattuna. Voit kehittää Yo-kaita salilla tai osallistua itse erilaisiin kilpailuihin. Maailmalta löytyy myös erilaisia Yo-kai Hot Spotteja, joihin voit viedä, jonkin tietyn Yo-kain ja tämän avulla saat jotain hyödyllistä.

Kärpästen herra

Kun viimein löydät Yo-kain piileskelemässä, on aika yrittää ystävystyä sen kanssa. Ystävystyminen tapahtuu tottakai tappelemalla. Taisteluissa sinulla voi olla yhteensä kuusi Yo-kaita mukana, mutta vain kolme voi olla kerrallaan taistelussa. Kaikki kuusi Yo-kaita ovat lajiteltu pyörään, jota kääntämällä voit voit vaihtaa aktiivisia Yo-kaita. Yo-kait kuuluvat myös erilaisiin kategorioihin ja mikäli laitat saman kategorian Yo-kaita vierekkäin saat erilaisia hyötyjä taisteluun. Yo-kait taistelevat itse, eikä sinulla ole täydellistä hallintaa, mitä ne tekevät. Voit kuitenkin auttaa Yo-kaita neljällä tavalla. Voit laukaista hahmojen erikoisiskun käyttämällä soultimate-nappia, kun heidän erikoismittarinsa on täynnä. Jokaisella Yo-kailla on erilainen erikoisisku ja se voi satuttaa vihollista tai auttaa omia puolulaisia. Kun aktivoit soultimate-komennon, sinun pitää kerätä voimaa satunnaisilla minipeleillä. Minipelejä on monenlaisia ja joissain sinun täytyy seurata styluksella linjaa, näpytellä ruudulla pomppivia palloja tai asettaa viisari osoittamaan oikeaan kohtaan. Nämä minipelit tuovat mukavaa vaihtelua taisteluihin. Mikäli puolulaisesi kärsii jostain vaivasta voit parantaa Yo-kain vetämällä sen pois kentältä ja käyttämällä Purify-komentoa. Sinun täytyy tässäkin tapauksessa suorittaa jonkinlainen minipeli, mutta minipelit ovat tässä tapauksessa erilaisia, kuten esimerkiksi sinun täytyy katkaista kahleita. Kaksi muuta komentoa ovat Target, jonka avulla voit ehdottaa Yo-kaille ketä heidän tulisi iskeä ja Item, josta käytät erilaisia esineitä. Taistelut ovat mukavan erilaisia verrattuna tavallisiin JRPG-taisteluihin, sillä taisteluissa ei itse voi vaikuttaa kovinkaan paljon vaan pitää luottaa, että puolulaiset tekevät työnsä. Taistelun jälkeen saat kokemuspisteitä Yo-kaille, joiden avulla Yo-kait voimistuvat ja tappelemasi vihollinen voi myös tulla ehdottamaan ystävänä olemista. Jos Yo-kai ystävystyy kanssasi, voit käyttää kyseistä Yo-kaita taisteluissa. Mikäli haluat nostaa vihollisen ystävystymisen todennäköisyyttä voit antaa Yo-kaille jotain syötävää tai juomista. Eri Yo-kailla on myös asioita joista he pitävät ja eivät pidä. Voit saada myös erilaisia kolikoita pelin edetessä, joita voit syöttää kolikkoautomaattiin ja tätä kautta voit saada erikoisia Yo-kaita. Pelistä löytyy 429 Yo-kaita, joten niistä ei varmastikaan ehdi tulla pulaa.

Kontrollit toimivat pelissä hyvin, kuten myös 3D-efekti. Voit liikuttaa hahmoa tatilla tai käyttämällä stylusta. Näet kartan helposti alaruudulta ja pääset käsiksi moniin Yo-kai appeihin Yo-kai Padin kautta. Yo-kai Padista voit tutkia tarkemmin eri Yo-kaita, tallentaa, käyttää esineitä, tarkastella tietojasi ja paljon muuta. Styluksen käyttö on suuressa osassa pelissä ja peli on mahdollista pelata alusta loppuun pelkästään styluksen avulla. Erilaiset aktiviteetit tuovat myös mukavaa vaihtelua ja niiden pelaaminen on helppoa. Taisteluissa styluksen käyttö on myös hyvin yksinkertaista.

Signaali mantereen yli

Pelistä löytyy edellisen osan tavoin StreetPass ja tämän avulla tiettyyn taloon ilmestyy erilaisia Yo-kaita, joiden kanssa voit ystävystyä. Pelistä löytyy myös kolme nettipelimuotoa. Battle, Blasters ja Medal Swap. Battle toimii tavallisesti tappelemalla toista pelaajaa vastaan lokaalisti tai netin välityksellä. Jokaisella pelaajalla on kuusi Yo-kaita ja taistelu jatkuu, kunnes toiselta pelaajalta on kaikki Yo-kait päihitetty. Et voi kuitenkaan laittaa kaikista parhaimpia Yo-kaita kentälle vaan sinulla saa olla kaksi S-tason ja kaksi A-tason Yo-kaita mukana. Kaikki Yo-kait ovat kuitenkin tasolla 60, jotta ottelut pysyvät reiluina ja mittaavat pelaajan taitoja. Saat taisteluista pisteitä, joilla voit ostaa erilaisia esineitä kaupasta. Ottelut on tehty niin, että eri version omistajat taistelevat toisiaan vastaan ja jos sinun puolesi voittaa, saat tiettyjä palkintoja. Blasterssissa pelaat pääpelissä tapahtuvaa Terror Timea. Terror Timessa yrität päästä uloskäynnille ja paeta samalla demonia. Blastersissa on sama idea paitsi tällä kertaa pelaat Yo-kailla. Yo-kaita on neljä erilaista. Taistelija, parantaja, tankki ja vaeltaja. Taistelija on perinteisesti hyvä taistelemaan, parantaja voi parantaa tankkia tai taistelijoita, tankki voi kiinnittää vihollisen huomion, kun puolulaiset taistelevat ja vaeltaja voi tukea muita hahmoja. Blasterssia voi pelata yksin tai kolmen muun pelaajan kanssa. Tämä on mukava pelimuoto, joka tuo pelille lisää mielenkiintoa. Medal Swapissa voit vaihtaa Yo-kaita muiden pelaajien kanssa. Et voi kuitenkaan vaihtaa satunnaisten pelaajien kanssa vaan vain kavereittesi.

Maailma näyttää hyvin mukavalta ja viihtyisältä. Peli ei kuitenkaan näytä mitenkään erikoiselta ja kotikaupunki on samanlainen kuin edellisessä osassa, mikä on ymmärrettävää. Jokainen Yo-kai näyttää kuitenkin uniikilta ja niitä on paljon. Musiikki on myös kivan kuuloista, mutta edellisen osan musiikkeja on käytetty paljon uudelleen. Äänimaailma on myös mukavan kuuloista, mutta ääninäyttelyssä on parantamisen varaa, vaikka se ei olekaan suoranaisesti huonoa.

Yhteenveto

Yo-kai Watch 2: Bony Spirits on viihdyttävää jatkoa edelliselle osalle. Peli ei kuitenkaan yllä aivan edellisen osan tasolle, vaan jättää hieman toivomisen varaan. Tarina on viihdyttävä, mutta se ei vetäise pelaajaa mukaansa. Tarinasta ei myöskään löydy koukkua, jonka avulla siitä haluaisi tietää jatkuvasti lisää. Taistelut ovat hyvin mielenkiintoisia ja toimivat uniikilla tavalla. Taisteluissa täytyy luottaa puolulaisten taitoihin ja odottaa kärsivällisesti, napin hakkaamisen sijaan. Eri Yo-kaiden kerääminen ei käy tylsäksi sillä niitä on paljon ja jokainen omaa oman persoonallisuutensa ja uniikin näkönsä. Maailmalla matkaaminen ja paikkojen tutkiminen on myös viihdyttävää. Nettipelimuodot tuovat myös mukavaa tekemistä päätehtävän ohella. Maailma ja musiikki on hieman tavallisesti paremmin tehty, mutta ääninäyttelyyn olisi voitu panostaa hieman enemmän. Suosittelen peliä kaikille, jotka tykkäsivät ensimmäisestä osasta, sillä vaikka peli ei ole aivan yhtä hyvä edellisen osan kanssa ei se kuitenkaan ole kaukana siitä. Mikäli erilaisten kummajaisten pyydystäminen kiinnostaa ja et ole pelannut ensimmäistä osaa suosittelen pelaamaan sen ensiksi ja sitten miettimään tämän pelin ostamista.

Kiitos Nintendolle ja Bergsalalle pelin arviokappaleesta.