Peliruukku

Online

Striimiputki ONLINE!

twitch.tv/peliruukku

Yo-Kai Watch 3

Yo-Kai Watch saapui länteen jo kolmannen kerran, vaikkakin taas pari vuotta Japanin julkaisun jälkeen. Yo-Kai Watch 3:sta julkaistiin myös kolme eri versiota Japanissa, joista yksi oli definitiivinen versio ja tämä meidän versio on tehty tästä definitiivisestä versiosta, joten se sisältää jo valmiiksi kaiken sisällön mitä peliin on tuotu. Onko peli kuitenkin edelleen hauskaa pelattavaa vai olisiko aika keskittyä johonkin muihin olioihin, kuin henkiin ja haamuihin?

Matka jenkkilään

Pelissä on tällä kertaa kaksi päähenkilöä, tyttö ja poika, jotka asuvat eri paikoissa. Päähenkilöiden nimet saat itse päättää, mutta heidän viralliset nimet ovat Nate ja Hailey Anne. Peli alkaa, kun Nate saa tietää, että he muuttavat Springdalesta uuteen maahan nimeltä BBQ. BBQ oli Japanin versiossa yksinkertaisesti nimetty USA ja sen huomaa meidänkin versiossamme, sillä asukkaat puhuvat todella vahvaa Texasin murretta. Muutettuaan Nate huomaa, ettei vanha Yo-Kai Watch enää toimi. Onneksi kuitenkin edellisistä peleistä tutut Jibanyan ja Whisper tulivat mukaan, sillä Whisper oli jo tilannut uuden Yo-Kai Watchin, jonka avulla voi nähdä Yo-Kaita eli henkiä, missä tahansa maassa. Hailey Anne taas katsoo innokkaasti animea ja muistaa, että hänen suosikkianimestaan julkaistaan figuuri, jota on valmistettu rajoitetusti. Kun Hailey vihdoin pääsee kauppaan, nämä figuurit ovat loppuunmyyty, mutta hänelle tulee kummallinen tarve ostaa jonkinlainen kello, jolla voi puhua UFOille. Avattuaan paketin Hailey alkaa nähdä Yo-kaita ja ystävystyy heti Usapyon nimisen Yo-kain kanssa. Hailey päättääkin auttaa Usapyonia löytämään hänen ystäväänsä. Naten tarina keskittyy kahden FBY agentin ympärille, jotka tutkivat UFO havaintoja, Y-tiedostojen avulla ja Haileyn tarina keskittyy erilaisten tapauksien ympärille, joita hän ja Usapyon ratkaisevat myöhemmin perustetun etsivätoimiston kautta. Tarina on mukavaa seurattavaa varsinkin, kun mukana on yksi täysin uusi hahmo, mutta se ei kuitenkaan pärjää ensimmäisen pelin tarinalle. Tämä voi johtua siitä, kun suurin osa hahmoista on jo tuttuja ja Yo-kait eivät ole enää kovin suuri mysteeri. Myös FBY agentit ovat suhteellisen tylsiä eivätkä tuo hirveästi mielenkiintoa tarinaan.

Polkien se matka käy

Voit vaeltaa kaupungeilla ja etsiä uusia Yo-kaita tai suorittaa erinäköisiä sivutehtäviä, päätarina-tehtävien lomassa. Tällä kertaa sinulla on kaksi täysin erilaista paikkaa tutkittavana ja voit vaihdella hahmojen välillä milloin tahansa. Joskus sinun täytyy edetä toisen hahmon tarinassa tarpeeksi pitkälle, jotta pääset etenemään toisen hahmon tarinassa. Yo-kait voivat piileskellä monissa paikoissa, kuten puskissa, puissa, autojen alla tai tietyissä paikoissa ne hyökkäävät suoraan sinun kimppuusi. Niiden löytämiseen tarvitset Yo-kai Watchia ja sen avulla näet piilotetut kummajaiset. Alussa löydät vain heikkoja Yo-kaita, mutta pelin edetessä voit kehittää Yo-kai Watchia ja täten löydät entistä voimakkaampia Yo-kaita. Sivutehtäviä voi myös löytää kaupungilta ja niihin voi liittyä esimerkiksi aarteenmetsästystä, tavaroiden hankkimista tai voimakkaiden Yo-Kaiden päihittämistä. Maailmalta löytyy myös erilaisia Yo-kai Hot Spotteja, joihin voit viedä, jonkin tietyn Yo-kain ja tämän avulla saat jotain hyödyllistä. Pelistä löytyy myös erilaisia ovia, joita voi nähdä vain Yo-Kai Watchin avulla. Ovien kautta pääsee erilaisiin huoneisiin, joissa täytyy voittaa tietty määrä tappeluita tai juosta tiettyyn paikkaan mahdollisimman nopeasti. Pelissä on myös mysteeri ovi, jonka kautta pääsee haastehuoneeseen, jossa voi tapahtua mitä vain.

Haamut piilosalla

Kun viimein löydät Yo-kain piileskelemässä, pääset tappelemaan sitä vastaan. Tappelun jälkeen Yo-kai voi yrittää ystävystyä sinun kanssasi, jolloin pystyt taistelemaan sen avulla. Taisteluissa sinulla voi olla yhteensä kuusi Yo-kaita mukana, mutta vain kolme voi olla kerrallaan taistelussa. Kolme Yo-kaita on sijoitettu kentälle ja kolme on varalla. Taistelut käydään tällä kertaa 3x3 ruudukon sisällä, jossa voit liikuttaa Yo-kaita vapaasti ja vihollisella on myös käytössä samanlainen alue. Yo-kait kuuluvat myös erilaisiin kategorioihin ja mikäli laitat saman kategorian Yo-kaita vierekkäin, saat erilaisia hyötyjä taisteluun. Yo-kait taistelevat itse, eikä sinulla ole täydellistä hallintaa, mitä ne tekevät. Voit kuitenkin auttaa Yo-kaita neljällä tavalla. Voit laukaista hahmojen erikoisiskun käyttämällä soultimate-nappia, kun heidän erikoismittarinsa on täynnä. Jokaisella Yo-kailla on erilainen erikoisisku ja se voi satuttaa vihollista tietyllä alueella tai auttaa omia puolulaisia. Kun aktivoit soultimate-komennon, sinun pitää kerätä voimaa satunnaisilla minipeleillä. Minipelejä on monenlaisia ja joissain sinun täytyy seurata styluksella linjaa, näpytellä ruudulle ilmaantuvia palloja tai saada hedelmäpelissä kolme samaa kuvaa. Nämä minipelit tuovat mukavaa vaihtelua taisteluihin. Mikäli puolulaisesi kärsii jostain vaivasta voit parantaa Yo-kain käyttämällä Purify-komentoa. Sinun täytyy tässäkin tapauksessa suorittaa jonkinlainen minipeli, mutta minipelit ovat tässä tapauksessa erilaisia, kuten esimerkiksi sinun täytyy katkaista kahleita. Kaksi muuta komentoa ovat Target, jonka avulla voit ehdottaa Yo-kaille ketä heidän tulisi iskeä ja Item, josta käytät erilaisia esineitä. Taistelut ovat mukavan erilaisia verrattuna tavallisiin JRPG-taisteluihin, sillä taisteluissa ei itse voi vaikuttaa kovinkaan paljon vaan pitää luottaa, että puolulaiset tekevät työnsä. Taistelun jälkeen saat kokemuspisteitä Yo-kaille, joiden avulla Yo-kait voimistuvat. Mikäli haluat nostaa vihollisen ystävystymisen todennäköisyyttä voit antaa Yo-kaille jotain syötävää tai juomista. Eri Yo-kailla on myös asioita, joista he pitävät ja eivät pidä. Voit saada myös erilaisia kolikoita pelin edetessä, joita voit syöttää kolikkoautomaattiin ja tätä kautta voit saada erikoisia Yo-kaita. Pelistä löytyy edellisten pelien, sekä täysin uusia Yo-kaita, joten valinnanvaraa on rutkasti.

Haamujengi

Pelissä on myös paljon erilaisia minipelejä ja muita aktiviteettejä, joista kerron vain lyhyesti, niiden määrän takia. Terror Timessa sinun täytyy löytää avain tietyltä alueelta ja varoa samalla erilaisia Yo-kaita. Avaimen saatuasi, sinun täytyy löytää ovi, josta pääset pakenemaan. Blasters T on hyvin samantapainen tämän minipelin kanssa, paitsi pelaat Yo-kailla ja voit taistella vihollisia vastaan. Tämä minipeli on sama kuin Yo-Kai Watch Blasters peli, mutta vain pienemmässä muodossa. Zombie Night on myös samanlainen kuin Blasters T, mutta yrität selviytyä Natella ja pakenet Zombeja, suorittaen samalla erilaisia tehtäviä. Build-a-Nyanissa voit muokata Originyania minkä näköiseksi haluat, mutta luomasi hahmo käyttäytyy myös eri lailla, joten kaikki muutokset eivät ole kosmeettisia. Voit myös otella muita pelaajia vastaan joko lokaalisti tai netin välityksellä. Tällöin kaikki Yo-kait ovat samalla tasolla, joten niitä ei tarvitse kehittää nettipeliä varten.

Kynällä voittoon

Kontrollit toimivat pelissä hyvin, kuten myös 3D-efekti. Voit liikuttaa hahmoa tatilla tai käyttämällä stylusta. Näet kartan helposti alaruudulta ja pääset käsiksi moniin Yo-kai appeihin Yo-kai Padin kautta. Yo-kai Padista voit tutkia tarkemmin eri Yo-kaita, tallentaa, käyttää esineitä, tarkastella tietojasi ja paljon muuta. Styluksen käyttö on suuressa osassa pelissä ja peli on mahdollista pelata alusta loppuun pelkästään styluksen avulla. Saat myös polkupyörän käyttöösi, joten voit matkustaa paikkojen välillä entistä nopeammin. Erilaiset aktiviteetit tuovat myös mukavaa vaihtelua ja niiden pelaaminen on helppoa. Taisteluissa styluksen käyttö on myös hyvin yksinkertaista. Peli näyttää todella hyvältä ja on selvästi hienoimman näköinen peli sarjassa. Maailma on värikäs ja alueet ovat mukavan näköisiä. Paikoissa on myös mukavasti vaihtelua varsinkin, kun pelissä seikkaillaan kahdessa täysin uudessa paikassa. Musiikki on myös mukavan kuuloista, mutta pelin teemakappale ei ole läheskään yhtä hyvä kuin esimerkiksi ensimmäisessä osassa. Muuten alueiden musiikki on mukavaa kuunneltavaa. Ääninäyttely on samaa laatua kuin edellisissä osissa eli se ei ole huonoa, mutta parantamisen varaa on. Whisperin ääninäyttelijä tuntuu kuitenkin ottavan kaiken irti roolistaan ja tämä on ajoittain hauskaa kuunneltavaa. Huumori toimii muutoin hieman vaihtelevasti.

Yhteenveto

Yo-Kai Watch 3 tekee tiettyjä asioita paremmin, mutta taas toisia asioita huonommin, kuin edelliset osat. Tarina on huonoin sarjassa, mutta tämä saattaa johtua siitä, kun peli ei voi enää turvautua Yo-kaiden mysteerisyyteen. Tarinalla ei ole myöskään mitään selvää linjaa ja se menee helposti sivuraiteille. Sitä on kuitenkin mukava seurata, mutta ei niin mukava kuin edellisten osien tarinaa. Seikkaileminen on myös hauskaa varsinkin, kun pelissä on kaksi täysin uutta aluetta. Polkupyörällä ajaminen myös nopeuttaa paikkojen välillä matkustamista. Taistelua on myös muutettu hieman edellisistä osista ja tämä tuo peliin mukavasti vaihtelua. Edellisessä taistelusysteemissä ei ollut mitään vikaa, mutta vaihtelu virkistää. Taisteluissa voi myös taktikoida hieman enemmän, kun hahmoja voi liikuttaa erikseen. Pelissä on myös paljon tekemistä tarinan ohessa, kuten Yo-kaiden pyydystäminen, aarrejahti, nettipeli ja useat eri minipelit. Kontrollit toimivat hyvin käytti sitten nappeja tai stylusta pelaamiseen. Peli näyttää hienolta ja kuulostaa hyvältä, vaikka ääninäyttelyssä on edelleenkin parantamisen varaa. Huumori toimii myös vaihtelevalla menestyksellä, lukuun ottamatta Whisperin ääninäyttelijän suoritusta. Suosittelen peliä niille, jotka pitivät edellisistä peleistä paljon, mutta vaikka peli ei suoranaisesti jatka edellisestä osasta, kannattaa silti pelata edelliset osat ennen tätä peliä, sillä pelissä viitataan monesti vanhoihin hahmoihin ja jos tästä pelistä ei pidä ei välttämättä halua pelata edellisiä osia, jotka ovat pelaamisen arvoisia. Yo-Kai Watch 4 pitäisi kuitenkin valmistua tänä keväänä Japanissa, joten nyt on aika pelata kaikki Yo-Kai Watch pelit läpi, sillä sen pelin saapumista länteen saa varmasti odottaa.

Kiitos Nintendolle ja Bergsalalle pelin arviokappaleesta.